Sisäinen luottamus ja terve itsekkyys

Olen viime aikoina työssäni huomattavan paljon keskustellut sellaisista ihmissuhdetilanteista, jossa on selkeästi menty henkilökohtaisten rajojen yli tai niitä ei ole asetettu lainkaan. Miksi? Ihmiset – usein naispuoliset – omien sanojensa mukaan pelkäävät tulevansa jätetyksi, jolleivat suostu kumppaninsa kaikkiin toiveisiin ja siksi laittavat itsensä ja oman persoonansa syrjään.

Itsensä hylkääminen – tunnista tuntomerkit

Rajattomuus tai jatkuvasti mukavuusalueensa huomiotta jättäminen on tuhoisa tie. On varsin muodikasta nykyisin puhua rajojen rikkomisesta ja tietoisesta mukavuusalueensa ylittämisestä. On e-r-i-t-t-ä-i-n tärkeätä erottaa, milloin rikotaan rajoja omasta päätöksestä ja ylitetään mukavuusrajoja omasta tahdosta. Mitä jos joku toinen tekee niin sinulle kysymättä lupaa ja/tai olettaen sen olevan itsestään selvää ja tälle henkilölle sallittua?

Oletko itse antanut impulssin, että näin saa sinulle tehdä? Jos olet, vielä ei ole liian myöhäistä muuttaa suhteenne ’asetuksia’.

Itsensä hylkäämisen tilanteissa nousee tunnereaktioita kuten painostamisen tunne, epämukavuus, pelko, näkymättömyyden tunne, avuttomuus, hämmennys, tietynlainen ’varpaillaan olo’. Jotkut ovat jopa niin tottuneita näihin tunteisiin, että luulevat niiden kuuluvan parisuhteen tunnekirjoon. Ehkä ne ovat jo lapsuudesta tuttuja? Monille ovat, minä mukaan lukien. Silloin on jo niin tottunut painamaan ne tietoisuutensa pimeimpään sopukkaan, ettei ehkä tosiaan enää kyseenalaista. On vain se arvoton, räsynukke, näkymätön, jolle saa tehdä melkein mitä vain.

Sydäntäni särkee vieläkin kuulemani tarina hyväksikäytetystä pikkutytöstä, joka jo turvaan päästyään kyseli kylään poikkeavalta vieraalta mieheltä pihamaalla: ’Ottaako setä minut nyt mukaansa?’

Itsensä hylkääminen voi mennä jopa näin pitkälle ja sekoittua toisten (oletettuun) miellyttämiseen.

Monia meistä on kasvatettu kilteiksi tytöiksi ja monia meistä kalvaa rakkauden kaipuu. Kiltteys voi olla positiivista ja rakkauden kaipuuta voi tuntea terveemmälläkin tavalla. Rakkaus ei muserra ketään vaan on hiljainen ja kuunteleva voima. Kiltteys ei tarkoita aina toisten tahtoon mukautumista tai oman elämän ja itsen hylkäämistä.

Oma elämä parisuhteessa

Jotkut ovat jopa olleet minulle vihaisia kun olen kysynyt, millaiselta heidän oma elämänsä parisuhteessa näyttää. Toiset myöntävät, ettei sellaista ole. He eivät osaa edes nimetä mitään sellaista osaa elämästään, jossa he tekevät jotain vain itseään varten – ystäviä, harrastusta, rentoutumista, mitä tahansa joka tuo elämään omaa tilaa ja/tai aikaa. Monet jopa kutsuvat sitä itsekkyydeksi. He ovat niin uppoutuneita elämään kumppaninsa elämää, etteivät edes anna ajatuksissaan mahdollisuutta omalle itselleen vaan pitävät sitä itsekkyytenä. Suhteen toinen osapuoli sen sijaan saattaa viettää paljonkin aikaa muualla (jopa salaista elämää) ja tavallaan lukita kumppaninsa kotiin odottamaan. Siihen ei tosiaan tarvita fyysisiä avaimia tai lukkoja jos annat sen tapahtua.

Vanki vai vapaa?

Elämän tarkoituksena on kasvaa ihmisenä. Kaikki kokemukset, hyvät, huonot, jopa ne karmivat, voivat viedä eteenpäin ja niistä voi oppia. Anteeksi ei tarvitse eikä aina voikaan kaikkea antaa, ei todellakaan. Oppia voi kuitenkin niin positiivisella tavalla kuin mahdollista ja se tarkoittaa uhriutumisen välttämistä, paikalleen tai muistoihin jumiutumisen välttämistä, muistijälkiensä arpien tunnistamista – ei kuitenkaan niiden raapimista verille yhä uudelleen vaan lempeää itsensä ja kokemustensa hyväksymistä.

Katso, tässä minä olen, kaikkine taisteluarpineni.

Joskus tähän kuluu aikaa, kyyneleitä ja ammattilaisen apukin voi olla tarpeen. Itsensä tunnistaminen ja löytäminen (se voi olla syvällekin haudattuna), itseensä tutustuminen ja itsensä kanssa ystävystyminen (kuulostaa ehkä aivan pähkähullulta ja silti esimerkiksi yksin oleminen on monille todella työlästä), sen ymmärtäminen, että voi olla ystävällinen, kiltti ja myötätuntoinen ja silti säilyttää omanarvontuntonsa ja sisäisen vapautensa – tämä tieto on meissä mutta sen nouseminen aktiiviseen tietoisuuteen vaatii vähän kärsivällisyyttä, tuumailua ja vertaistukea. Kivuliastakin se on. Mutta se todellakin kannattaa.

Sisäinen vapaus tuntuu raikkautena (tunkkaisuuden, ahdistuksen puutteena), turvallisuutena ja tietynlaisena vakavana keveytenä. Aidon itsesi kanssa olet parhaassa mahdollisessa seurassa, et vihollisen tai tuntemattoman seurassa.

Itsensä kanssa ystävystyminen ja sitä seuraava sisäinen vapaus myös muuttaa ihmissuhteemme. Meitä hyödyntävät tai rajojemme ylittäjät jäävät pois (älä murehdi heidän peräänsä!), ystäväpiiri saattaa pienentyä mutta laatu varmasti paranee. Oma kokemukseni on, että todella pahassa paikassa vain pari-kolme ihmistä pusertuu sen siivilän läpi. Näitä ihmisiä älä koskaan päästä elämästäsi, sillä he ovat todellisia ystäviä. Ja jos elämänkumppanisi kuuluu näihin muutamaan, voit pitää itseäsi todella onnekkaana.

Älä jää muiden odotusten, vaatimusten tai totuuksien vangiksi. Salli itsellesi myös ihmettelyt, positiiviset yllätykset ja paradoksien avautumiset.