Vapaudesta, vapauttamisesta ja valinnasta

Kävin somessa mielenkiintoista ajatusten vaihtoa jokin aika sitten ja olen mietiskellyt vapauden dilemmaa siitä saakka.

Kyllä, suurimmalle osalle ihmisistä vapaus on ongelma. Miten niin ja mistä se johtuu?

Ei taida olla ihmistä, joka ei vapautta tavoittelisi ja siitä alkaa jo ensimmäinen väärinkäsitysten sarja. Tällä yhdellä, ihanalla sanalla on mieletön määrä merkityksiä, ihmisestä riippuen. Voisi kuitenkin kiteyttää, että suuren enemmistön mielessä siintelee ihanteena vapaus velvollisuuksista ja rajoitteista. Eli ruohonjuuritasolla vapaus kaikesta tylsästä.

Sellainen vapaus-käsitteen ymmärtäminen on kuitenkin varsin pinnallinen, kun tylsanä pitämäsi asiat voivat olla jollekin toiselle aivan muuta; todellinen vaihtoehto, ihana ja jännittävä haaste, tavoittelemisen arvoinen asia.

Menemättä sen syvemmälle noihin aineellisiin vapauden käsitteisiin totean vain, että maailma on täynnä vapauteensa pettyneitä ihmisiä, joiden velvollisuudet on hoidettu ja tietynlainen vapaus saavutettu ja jäljelle jäänyt elämä onkin tylsää ja jopa ahdistavaa.

Haluan miettiä vapautta vähän syvemmälti, sen ristiriitaisessakin merkityksessä. Vapaus ei välttämättä olekaan niinkään tekemistä vaan olisiko se sisäistä olemista?

Olemista sisäisessä vapaudessa. Olemista ja lepäämistä.

Silloin vapaudelle tuleekin ihan uusi merkitys, jolla ei ole aineellisen olotilan kanssa paljoakaan tekemistä. Jotkut inhoavat mystisiä käsitteitä mutta vapauden kanssa niitä ei voi välttää. On vaikea kuvailla sisäisiä tuntemuksia ilman mystiikkaa.

Vapaus on mystinen tila. Se on sisäistä katselua, jolle on vaikeata löytää sanallista vastinetta. Meillä on tukenamme ainoastaan niiden kertomuksia, jotka ovat itse kokeneet sellaisen vapauden tilan.

Ääriesimerkkinä tulee etsimättä mieleen Dietrich Bonhoeffer, jonka suurta rakkauden ja vapauden ylistysveisua luterilaiset laulavat - se taitaa edelleen olla suosituin virsikirjan virsi, muistaakseni virsi 600. Siinä kuuluu mystinen vapaus, tasapaino ja turvallisuus. Ja tilanne, jossa tämä runo syntyi, oli vähintäänkin vailla vapautta, vailla fyysistä, ajatuksen ja kauneuden vapautta.

Miksi vapauden käsitteeseen sitten usein liittyy uskonnollisuudeksi mieltämämme konnotaatiot? Onko vapaus henkistä? Onko tavoitelluin vapaus henkinen tila?

Sisäinen vapaus sisältää vahvasti henkisen aineksen mutta paradoksaalisesti se vaikuttaa myös kaikkiin aineellisenkin elämän valintoihin. Todellinen valinnan vapaus on valita elämäänsä myös sellaisia asioita, jotka enemmistön mielestä ovat mitä suurinta vankeutta.

Loistavaksi esimerkiksi sopii käymäni keskustelu munkin tai nunnan kutsumuksesta, joka herätti keskustelukumppanissani hyvin voimakkaita tunteita. Hän nimitti sitä 'itsekidutukseksi', koska ei voinut millään käsittää, että joku voisi sellaisen elämän valita itselleen.

Hän ei halunnut sitä vapautta kenellekään suoda. Ei halunnut antaa vapautta tälle valinnalle vaan halusi vapauttaa tällaisen päätöksen tehneen valinnastaan.

Hän jopa haastoi minut kuvittelemaan tilannetta, jossa oma poikani tai tyttäreni tekisi tällaisen valinnan. Että enkö estäisi häntä tekemästä näin hirvittävää virhettä tai veisi häntä psykiatrin vastaanotolle.

Keskustelukumppanini oli omasta mielestään täysin vilpitön pyrkimyksissään vapauteen ja toistenkin vapauttamiseen eikä ollenkaan huomannut, että hänen totuudestaan oli tullut jonkun toisen vankila. Hänen mielestään esimerkiksi seksuaalisesta kanssakäymisestä luopuminen olisi luonnonvastaista ja mitä suurinta vankeutta eikä huomannut vapautta siihenkin vaihtoehtoon. Että se olisi jollekin ihan luontainen valinta.

On kutsumuksia ja on pyrkimyksiä, jotka ovat elämää suurempia. Ne sisältävät haasteita mutta ne palkitsevat ja silloin kun ne vievät lähemmäs sisäistä vapautta, ne velvoittavat. Niihin on luontainen vetovoima ja taipumus. Se on yksilöllistä. Jollain on voimakas kutsumus esimerkiksi ihmishenkien pelastamiseen ja hän tähtää lääkäriksi. Toisilla on voimakas pyrkimys ja kutsumus puhdistaa sieluaan ja sydäntään ja palvella ihmiskuntaa siten.

Joku jo sanoo, että eihän se ole mitään. Muistan vuosien takaa satunnaisen temppelikävijän, joka kiihtyneenä lähes huusi: 'miksi te istutte täällä ja ettekä tee mitään? Maailma kärsii, lapset kuolevat ja eläimiä kidutetaan ja te vain rukoilette!! Menkää ulos ja tehkää jotain!'

Hän ei uskonut muuhun kuin ulkoiseen tekemiseen, ei voinut ajatella, että kumpaakin tarvitaan. Ei halunnut myöskään ymmärtää tosiasioita. Siis sitä, että tekemiselläkin on rajansa. Olemme rajallisia olentoja.

Sielun hoito on aivan yhtä tärkeää kuin lääkärinkin kutsumus. Voisi sanoa filosofisesti, että jopa tärkeämpää kuin kuihtuvan ja häviävän kehon hoitaminen (yhtään väheksymättä lääketieteen saavutuksia).

Olkaamme rakastavasti valppaina, ettei omasta totuudestamme tule toisen vankilaa.

Tasapaino ja tahto

Tasapaino on tila, jota tavoitellaan nykyisin monin eri tavoin; joogalla, meditaatiolla, retriiteillä, pyhiinvaelluksilla, itsehoitokirjoja opiskelemalla, mindfullnessilla, gurun etsimisellä, henkisen valmentajan avulla, vain muutamia mainitakseni. Miksi epätasapainon kokemus on meissä niin voimakas?

Sisäisen epätasapainon kokemus on todella epämiellyttävä. Siksikin varmaan monet meistä ovat valmiit maksamaan tuntuviakin rahasummia tilanteen parantamiseksi. Mitäpä jos tasapainon kokemuksen voisikin saavuttaa aivan ilmaiseksi, lahjana universumilta?

Epätasapainon kokemus on epämiellyttävä, koska se viestii minulle, etten hallitse elämääni. Elämänhallinta sekoitetaan usein epätasapainon ajatukseen, vaikka ne eivät olekaan synonyymeja.

Tasapainon saavuttaminen hallinnan tunteen puuttumisesta huolimatta

Syvin, tärkein ja olennaisin oivallus on ymmärtää, että elämää ei voi hallita. Se on meitä vahvempi voima, kuin luonnonvoima. Myös omassa elämässämme tapahtuu asioita täysin odottamatta ja meistä riippumattomista syistä. Olemme osa laajempaa elämää, osa universumia, mutta todellakin vain osa ja jatkuvasti vuorovaikutuksessa elämän eri muotojen kanssa; läheisten ja rakkaiden, työtovereiden, jopa ventovieraiden, eläinten, kasvien, säätilojen, valon ja varjon.

Ikivanhat intialaisen viisauden kirjat sanovat, että elämässämme kohtaamme kolmenlaisia kärsimyksiä ja vaikeuksia; niiden lähteinä ovat toiset elävät olennot, luonnonvoimat ja/tai oma mieli. Tällä kertaa keskitymme oman mielemme aiheuttamiin pulmiin ja kärsimyksiin, koska mielen hallintaa on näistä kolmesta jollain tavoin mahdollista opiskella.

Mielen kouliminen ystäväksemme

Moderni psykologiakin usein nojautuu siihen harhaluuloon, että mieleni on minä itse. Mieli kuitenkin on hyvin vaativa ja ailahteleva kumppani, ja kaikki vähänkin henkisempää suuntaa hakevat tietävät, ettei siihen ole yhtään luottamista. Mieli alati vaatii, arvostelee, arvioi, punnitsee mutta ei useinkaan pysty päätöksiin, Ja vaikka pystyisikin, huomenna – tai jopa tunnin päästä! – se on jo eri mieltä.

Se, kuka minä koen olevani, on oivallettavissa.

Minä itse en ole mieleni. Mieleni voi olla ystävä tai vihollinen. On parempi, että se on ystävä.

Ensimmäinen askelma itsen oivaltamiseen on opetella ystävällisen päättäväiseksi mielen suhteen. Mielen liikkeet eivät ole totuus vaan impulsseja henkilökohtaisista unelmista, peloista ja toiveista. Mieli laukkaa vinhasti tapahtumien edelle ja maalailee joskus aivan uskomattomia ennakkokäsityksiä, luuloja ja hämäriä tuomioita.

Opettele erottamaan nämä mielen kuvat (mielikuvat) todellisuudesta ja vapaudut suuresta osasta arkipäivän kärsimyksiä. Aamubussissa useimmat ovat uppoutuneena aamuäreyteensä vaikka mielemme sanookin heidän käyttäytyvän kummallisesti. Joidenkin mielet jopa sanovat, että muut katselevat heitä oudosti. Se ei tosiaankaan todennäköisesti ole totta vaan kutakuinkin toisin päin. Kukaan ei edes jaksa kiinnostua jostakusta bussiin kiipeävästä tyypistä.

Mieli on kuin pieni lapsi, johon tehoaa toleranssi; no, älähän nyt, kaikki on hyvin. Mieli on kuin niitty, jolla ajatusten perhoset lentelevät sinne tänne. Anna ajatusten tulla ja mennä, useimmat niistä häipyvät mielen niityn uumeniin.

Näitä ja monia muita työkaluja tarjoavat henkisellä tiellä taivaltavat kumppanisi. Etsi sellaisten ihmisten seuraa, opettele hiljentymään 15 - 20 minuutiksi päivittäin, siedä oman itsesi ja mielesi seuraa. Vain näin opit tuntemaan sisimpäsi. Jos tunnet, että henkinen opas tai valmentaja voisi olla tarpeen, hän ilmestyy elämääsi. Anna vain itsellesi se mahdollisuus.

Istu ja katsele, kuinka hetket avautuvat. Älä kiinnitä harhaileviin ajatuksiisi huomiota. Olet arvokas, ainutkertainen, vakaa.